Siirry pääsisältöön

Mihin sovellun? - Soveltuvuusarvioinnit haastatteluissa

Olen käynyt nyt parissakin haastattelussa ja tuntuu, että aina opin itsestäni jotakin uutta. On se oppi sitten vahvuuksieni esille tuomisesta, omista motivaation lähteistä tai vaikkapa erilaisista rekrytointitavoista.



Pääsin tänään ensimmäistä kertaa osallistumaan myös soveltuvuusarviointiin osana rekryprosessia.

Kaikista mielenkiintoisinta noissa arvioinneissa on, että sinun tulee valita itseäsi parhaiten kuvaava adjektiivi ja sitten vähiten kuvaava adjektiivi samoista tarjolla olevista sanoista. Koska kuvaavat sanat eivät välttämättä täysin poissulje toisiaan, saatat helposti vastata vain oman tulkintasi/mielikuvasi perusteella ensimmäisen mieleesi tulevan adjektiivin. Todellisuudessa työkaverit voisivat sanoa täysin päinvastoin.

Esimerkiksi kuinka valitset adjektiiveista lempeä, ystävällinen, myöntyväinen ja huomaavainen ns. oikean (vaikkei oikeita ja vääriä vastauksia olekaan), joka kuvastaa sinua eniten ja mikä taas vähiten?

Jos olet eniten lempeä, mutta vähiten huomaavainen, ja yhtä ystävällinen ja myöntyväinen, niin mitä se kertoo sinusta. Tämän haluan ehdottomasti tietää 😃

Toki soveltuvuusarvioinnit toimivat rekrytointipäätöksen tukena, eivätkä täysin määritä päätöksen lopputulosta. Soveltuvuusarvioinnista saatavan lausunnon avulla pyritään saamaan tieto, kuinka henkilö soveltuisi haettuun työtehtävään ominaisuuksiensa perusteella. Jotkin tekijät voivat korreloida positiivisesti työtehtävässä menestymisessä ja jotkin voivat taas heikentää suoritusta. Lausunto on siis suuntaa-antava apuväline rekrytointipäätöksessä. (Honkaniemi, L., Junnila, K., Ollila, J., Poskiparta, H., Rintala-Rasmus, A., Sandberg, J. 2007. Viisaat valinnat. Jyväskylä: Gummerrus, s. 134.)

Nyt jään jännittämään sovellunko työtehtävään vai onko minulle jokin muu paikka sopivampi 😇

Odottelen tietoa myös muista rekryprosesseista ja olen kovin kärsimätön, sillä tekisi mieli motivoitua jo uusiin haasteisiin! Välillä on ollut vaikea löytää sitä omaa juttua jo ns. valmiina pakettina markkinoilta ja mahduttaa itseni työpaikkailmoituksen mukaiseen "lokeroon". Usein huomaan jo tässä vaiheessa, että tämän tehtävän lisäksi voisin antaa itsestäni vielä enemmän.

Olisiko mahdollista tarjota oma osaamiseni yritysten käyttöön? Markkinoida itseäni, kertoa missä olen hyvä ja mitkä asiat motivoivat minua sekä tarjota niitä asioita mahdollisesti avoimen hakemuksen kautta potentiaalisille työnantajille?

🍀 Lukaise täältä lisää minusta ja osaamisestani. 🍀

Mikäli juuri nämä haut eivät tuottaisikaan toivottua lopputulosta, tämä tyttö ei lannistu vaan jatkaa etsintöjä, kunnes se kuuluisa oma juttu löytyy.

Uudet tehtävät ja haasteet, täältä tullaan!

Terkuin Ida







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Millainen olen?

Tein eilen persoonallisuustestin , jonka mukaan olen Protagonisti. "Protagonistit ovat aitoja, välittäviä ihmisiä, jotka toimivat sanojensa mukaan, ottavat mielellään johtovastuun, luovat yhteishenkeä ja motivoivat tiimiään innolla, joka on tarttuvaa." Melkein kaikki persoonallisuutta kuvaavat väitteet olivat omalla kohdallani totta. Alla olevasta kuvasta näkyy tulokseni.  Eli tunnistan itseni  täysin   ekstrovertiksi - tästä ollaan paljon puhuttu kollegojen ja ystävienkin kanssa. Osaan etenkin työtilanteissa olla realistinen , mutta olen myös tunneälykäs , ja vetoankin välillä ja tarvittaessa tunteisiin.  Vaikka periaatteet ovatkin tärkeitä , tulee silti mielestäni ratkaisut perustua järkeen ja faktaan. Olen ehdottomasti ennakoiva ja suunnitteleva , enkä ehkä sitten siedä  jatkuvaa  epävarmuutta ja "veitsen kärjellä" elämistä. Suunnittelu on puoli ruokaa, näinhän sitä sanotaan. Lisäksi tuo identiteetti kääntyy varovaisen puoleen tällä hetkellä - uskoakse...

Pitäiskö olla oma itsensä?

Tämä kysymys nousi esille itse asiassa toissapäiväisessä työhaastattelussa. Ja kyllä, olen saanut kolme haastattelukutsua parin viikon aikana! Olen superhyperdyperinnoissani, sillä tehtävät ovat juurikin tuonne HR-puolelle painottuvia, mitä toivoin löytäväni. Vaikka korona sotki jonkin verran työnhakua ja markkinoilla on kieltämättä ollut x100000 hakijaa enemmän, niin nyt on alkanut uusi chapteri. Paikkoja on löytynyt enemmän kuin voisi toivoa. Ja hakemuksia tässä onkin saanut itse hakata 💪 Pitäisikö olla oma itsensä? Tätä olen miettinyt paljon, kun työpaikalla on esim. varoiteltu ottamasta yhteyttä henkilöön x tähän kellonaikaan tai kehoitettu olemaan kysymättä ns. turhia asioita. Toimimalla itselleni uskollisella tavalla, eli olemalla pirteä, emojeita käyttävä, ystävällinen oma itseni, ei minun ole tarvinnut "pelätä" toisten reaktioita. Ennakkoluulot ja niiden istuttaminen toisten mieleen on vaarallista. Tietysti ihmiset ovat erilaisia, reagoivat eri tavalla ja työkaverit ...

Mitä voit oppia tarkastelemalla motiivejasi?

Nyt kun on mennyt lähes neljä viikkoa uudessa HR-koordinaattorin työtehtävässä, on hyvä palata vajaa kuukausi sitten suorittamani verkkokurssin tuloksiin. Kyseessä oli Reissin motivaatioteoriaan perustuva verkkokurssi "Mikä minua motivoi?". Tämän motivaatioteorian mukaan motiivialueita on yhteensä 16 ja jokaisen motivaatioprofiili on erilainen/yksilöllinen. Useat motiivit vaikuttavat toisiinsa eikä niitä voi siis täysin erotella toisistaan. Yksi merkittävimmistä on mielenrauhan motiivi, jossa yhdistyvät useammat tarpeet, kuten vaikka minulla järjestyksen tarpeen täyttyminen vaikuttaa suuresti mielenrauhan tarpeen täyttymiseen.  Olen aiemmin suorittanut monia erilaisia testejä ja kyselyitä, jotka arvioivat asenteita, motiiveja ja soveltuvuutta esimerkiksi johonkin työtehtävään. Näitä testejä olivat mm. 16Personalities, DISC, WOPI, THOMAS-analyysi ja VIA-kysely, ja ne kuvasivat yllättävän hyvin persoonallisuuttani. Etenkin laajemmat kyselyt. Kuitenkin tämän motivaatioverkkokurs...