Siirry pääsisältöön

Askel lähempänä unelmaa

Olo on kiitollinen kuin pienellä oravalla ja sopi todella hyvin tähän hetkeen nuo tänään kuulemani uutiset. Mutta voisin tässä vaiheessa kertoa viime viikosta.


Yrittäjyyttä, valmennusta, koulutusta ja haastattelua

Viime viikko oli erittäin kiireinen. Pääsin valmistelemaan oman valmennukseni tai työpajani osana erään työpaikan haastattelukierrosta. Voin kertoa, että opin enemmän käytännöntaitoja tämän kautta kuin jos olisin lukenut valmennusten pitämisestä tai katsonut asiasta webinaarin. Valitettavasti tuossa yrityksessä valmentajaurani ei ainakaan vielä startannut, mutta pääsin kuitenkin toteuttamaan osan unelmastani ja valmentamaan supermielenkiintoisesta aiheesta:
Kuinka kasvattaa tuottavuutta voimavarakeskeisen suunnittelun ja positiivisen viestinnän avulla?

Tutkimustietoon nojautuen sekä harjoituksia hyödyntäen voisin sanoa, että saimme kokonaisuudessaan kaikki uutta tietoa ja työkaluja työyhteisön ilmapiirin sekä tuottavuuden parantamiseen. Myönteisyydellä on suuri merkitys ilmapiiriin ja työhyvinvointiin, ja tätä kautta myös organisaation menestykseen.

Mikäli kiinnostuit valmennuksestani, niin otathan yhteyttä! Räätälöidään teille sopiva paketti, etenkin nyt kun yrittäjyyteni sen mahdollistaa! 🤩 Eli kyllä minulla on oma toiminimi ja pääsen turvallisesti harjoittamaan yrittäjyyttä OP Kevytyrittäjän turvin.

Tuo edellisviikko sisälsi myös mielenkiintoista liiketoimintakoulutusta sekä mentorointivalmennusta. Sainpa taas käsiini uusia työkaluja, joilla kehittää itseäni kohti menestyksekkäämpää tulevaisuutta!

Lopulta sain vielä haastattelukutsun paikkaan, jota en ollut edes tiennyt olevan haettavana. Viikonloppu alkoi mahtavissa merkeissä, kun haastattelu meni hyvin 🧡 Kyseinen paikka sisältää niin HR- kuin kehitystehtäviäkin, päivittäisjohtamista, kollegoiden ohjaamista ja innostamista sekä paaaaljon muuta. Tehtävä on lyhyt määräaikainen sijaisuus, joten työnhaku jatkuu siitä huolimatta taustalla.

Friend to the rescue

Sain tänään ystävältäni aivan loistavia neuvoja tämän blogin visuaalisuuden sekä oman henkilöbrändin kehittämiseen. Logo ja banneri vaikuttavat lukijoiden mielikuvaan minusta ja ovat siksi erityisen tärkeässä roolissa, kun sanotaan esimerkiksi, että teksti on vain noin 7 % kokonaisviestinnästä. 

Muutenkin se brändin identiteetin kirkastaminen väreineen ja fontteineen on hyvin mielenkiintoista, ja tämä oppi ei rajoitu pelkästään blogiini, vaan voin hyödyntää ystäväni antamia vinkkejä ihan kaikkialla. Kiitos vielä kerran 🧡 Mikäli teitä kiinnostaa tietää lisää, niin laittakaa kommenttia tuohon alapuolelle ja voin yhdistää teidät ystäväni kanssa!

Ihanaa syksyn aikaa kaikille - nyt sytytellään kynttilöitä ja juodaan teetä viltin alla 🍁

Terkuin Ida


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Millainen olen?

Tein eilen persoonallisuustestin , jonka mukaan olen Protagonisti. "Protagonistit ovat aitoja, välittäviä ihmisiä, jotka toimivat sanojensa mukaan, ottavat mielellään johtovastuun, luovat yhteishenkeä ja motivoivat tiimiään innolla, joka on tarttuvaa." Melkein kaikki persoonallisuutta kuvaavat väitteet olivat omalla kohdallani totta. Alla olevasta kuvasta näkyy tulokseni.  Eli tunnistan itseni  täysin   ekstrovertiksi - tästä ollaan paljon puhuttu kollegojen ja ystävienkin kanssa. Osaan etenkin työtilanteissa olla realistinen , mutta olen myös tunneälykäs , ja vetoankin välillä ja tarvittaessa tunteisiin.  Vaikka periaatteet ovatkin tärkeitä , tulee silti mielestäni ratkaisut perustua järkeen ja faktaan. Olen ehdottomasti ennakoiva ja suunnitteleva , enkä ehkä sitten siedä  jatkuvaa  epävarmuutta ja "veitsen kärjellä" elämistä. Suunnittelu on puoli ruokaa, näinhän sitä sanotaan. Lisäksi tuo identiteetti kääntyy varovaisen puoleen tällä hetkellä - uskoakseni syväos

Mitä voit oppia tarkastelemalla motiivejasi?

Nyt kun on mennyt lähes neljä viikkoa uudessa HR-koordinaattorin työtehtävässä, on hyvä palata vajaa kuukausi sitten suorittamani verkkokurssin tuloksiin. Kyseessä oli Reissin motivaatioteoriaan perustuva verkkokurssi "Mikä minua motivoi?". Tämän motivaatioteorian mukaan motiivialueita on yhteensä 16 ja jokaisen motivaatioprofiili on erilainen/yksilöllinen. Useat motiivit vaikuttavat toisiinsa eikä niitä voi siis täysin erotella toisistaan. Yksi merkittävimmistä on mielenrauhan motiivi, jossa yhdistyvät useammat tarpeet, kuten vaikka minulla järjestyksen tarpeen täyttyminen vaikuttaa suuresti mielenrauhan tarpeen täyttymiseen.  Olen aiemmin suorittanut monia erilaisia testejä ja kyselyitä, jotka arvioivat asenteita, motiiveja ja soveltuvuutta esimerkiksi johonkin työtehtävään. Näitä testejä olivat mm. 16Personalities, DISC, WOPI, THOMAS-analyysi ja VIA-kysely, ja ne kuvasivat yllättävän hyvin persoonallisuuttani. Etenkin laajemmat kyselyt. Kuitenkin tämän motivaatioverkkokurs