Siirry pääsisältöön

Työminä - Milloin kannattaa vaihtaa työpaikkaa?

Oletko joskus miettinyt kumpi työpaikka on parempi tai mitkä ovat tarpeeksi päteviä syitä työpaikan vaihtamiselle?

Itse koen, että työn tekeminen tulee olla merkityksellistä ja siitä pitää nauttia. Monet ovat sanoneet minulle, että "sehän on vain työtä" tai että "työtä tehdään vain palkan vuoksi". Tämä näkökulma sopii varmasti joillekin, mutta ei minulle.

Vietämme elämästämme niin suuren osan tekemällä töitä, että olisi sääli tehdä jotakin sellaista, josta ei saa nautintoa tai jossa ei voi hyvin. Omalla kohdallani työidentiteetti on oma erillinen minäni, irrallaan parisuhteesta ja irrallaan vapaa-ajan minästä. Työminä on se mun oma juttu, johon esimerkiksi perhe ei vaikuta. Vaikka olenkin oma itseni myös työpaikalla, saan kuitenkin loistaa eri tavalla ja eri asioissa.


Miten määrittelisit oman työminäsi?

Työminä on erillinen todellisesta minästä. Lueskelin erilaisia kirjoituksia ko. aiheesta. Oma identiteetti tai persoona tulee näkyä työminässä, sillä mitä suurempi kuilu työminän ja todellisen minän välillä on, sitä suurempi riski on työhyvinvoinnin laskemiseen ja ristiriitaisiin tunteisiin.

Työpaikalla on tärkeää tunnistaa ne todellisen minän pakottamat tuntemukset, jotka saattaisivat häiritä työminän menestymistä. Puhun nyt niistä todellisen minän ärripurritunteista, jotka väärin purkautuessaan saattavat pilata yhteistyökumppanisuhteen tai tuottaa huonon asiakaskokemuksen.

Asiakaspalvelijan rooli ja asenne "asiakas on aina oikeassa" kuvastaa hyvin sitä minää, joka meillä on töissä päällä. Todellinen minä haluaisi varmasti asiakkaan epäoikeudenmukaisen tai asiattoman kohtelun uhriksi joutuessaan laittaa "suljettu"-kyltin luukulle ja lähteä lätkimään. Työminä ei sitä tee. Vaan me joustamme työpaikalla tiettyyn pisteeseen saakka.

Mitä tekemistä työminällä on työpaikan vaihtamisen kanssa?

Mikäli joudumme joustamaan liikaa työpaikalla ja toimimaan omien arvojemme vastaisesti, työhyvinvointimme kärsii. Tällöin työminä ei ole enää nautinto, vaan siitä tulee pakkorooli. Mikäli joudut päivä toisensa jälkeen toimimaan arvojesi vastaisesti, voi työpaikan vaihto tulla kyseeseen.

Alla muutama asia, jotka kannattaa ottaa huomioon työpaikkoja vertailtaessa 👇

1. Työmatka / sijainti. Työmatkan pituudella (sekä "hankaluudella") on suuri vaikutus vapaa-aikaan sekä arjen sujuvuuteen. Työmatkaan kannattaa siis ehdottomasti kiinnittää huomiota. Pidempi työmatka ei ole ongelma, mikäli toimistolle ei tarvitse mennä joka päivä ja jos etätyöskentely onnistuu. Myös työpaikan sijainti on merkittävä tekijä. Tarvitsetko työssäsi/työn jälkeen kauppakeskuksen palveluita? Näetkö ystäviäsi keskustassa töiden jälkeen? Mikäli käyt autolla töissä, mitkä ovat pysäköintimahdollisuudet?

2. Työn "varmuustekijät".
Onko kyseessä määräaikainen vai vakituinen työpaikka? Kuinka pitkä työsuhde on? Onko mahdollisuus jatkolle? Työelämä on pirstaloitunut, työtä tehdään enemmän pätkissä ja eri tehtävänkuvilla. Mieti, mitkä asiat sinulle tuo varmuutta ja perusta päätöksesi niihin.

3. Työhyvinvointi ja motivaatiotekijät.
Tähän kokonaisuuteen vaikuttaa monet listan asioista, mutta pohdi ensin, mitkä asiat sinua motivoi ja mitkä saavat sinut voimaan työssäsi HYVIN. Miten yrityksen työntekijöistä pidetään huolta? Mitkä edut tukevat hyvinvointia? Pohdi myös sisäisiä ja ulkoisia motivaatiotekijöitä ko. työtehtävään.

4. Uralla eteneminen / kasvumahdollisuudet. Millaiset etenemismahdollisuudet paikassa x on? Tuetaanko henkilökohtaista kehittymistä esim. sisäisillä koulutuksilla tai jopa talon ulkopuolella kouluttautumisella? Jatkuva itsensä kehittäminen on valttikortti nykypäivän työelämässä, ja siksi on myös tärkeää tiedostaa, mitä itse haluaa. Kysele työpaikkojen kasvumahdollisuuksista sekä mahdollisista vaatimuksista.

5. Taloudellinen toimeentulo ja työsuhde-edut. Tosiasia on, ettei ilman oikeudenmukaista palkkaa tule priimaa jälkeä töissäkään. Vertaile työn vaativuutta, palkkaa sekä etuja keskenään. Onko ne tasapainossa keskenään? En väitä, etteikö palkka merkitsisi työpaikkaa valitessa, mutta punnitse ensin niitä tekijöitä, jotka ovat sinulle palkkaa tärkeämpiä ja palaa sitten palkkaukseen.

6. Itseohjautuvuus ja vastuu. Vaikka itseohjautuvuus onkin tämän päivän trendi sana, on sillä mielestäni suuri merkitys työn mielekkyyteen. Työn hallinnan tunne kasvattaa työhyvinvointia ja sitä kautta itseohjautuminen helpottuu. Tiedätkö, mitä sinulta odotetaan? Osaatko työtehtäväsi ja tiedostatko vastuusi? Työn tulisi olla siinä määrin ohjattua (itseohjautuvuudesta huolimatta), että tiedät, mihin suuntaan ja mitä tavoitteita kohti työskentelet. Mikä on yrityksen visio ja näin ollen strategiset tavoitteet työllesi?

7. Työn "fasilitaattorit". A.k.a kollegat, esimies sekä oikeat ja riittävän hyvät työvälineet. Vaikkei uuden työn kohdalla välttämättä tiedäkään, millaisia kollegat tulevat olemaan, voit aina kysyä ilmapiiristä. Tarvitset myös kunnolliset työvälineet (kannettava, puhelin, ym. riippuen työstä) voidaksesi tehdä laadukasta jälkeä töissä.

8. Ja lopuksi syyt vaihtaa paikkaa. Mitkä ovat pohjimmaiset syyt vaihtaa työpaikkaa? Ovatko työtehtävät mielekkäitä? Onko työmatka liian pitkä? Palatko halusta edetä uralla? Haetko hakemisen ilosta? Oli syy mikä tahansa, listaa syyt paperille.

Itse jouduin tekemään vastaavan vertailun juuri eilen, ja vaikka päätös oli vaikea, on se siitä huolimatta oikea. ♡

Tsemppiä kaikille työpaikkavertailuun!



Terkuin Ida








Kommentit

Lähetä kommentti

Moikka! Kiva, jos ehdit kommentoida :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Millainen olen?

Tein eilen persoonallisuustestin , jonka mukaan olen Protagonisti. "Protagonistit ovat aitoja, välittäviä ihmisiä, jotka toimivat sanojensa mukaan, ottavat mielellään johtovastuun, luovat yhteishenkeä ja motivoivat tiimiään innolla, joka on tarttuvaa." Melkein kaikki persoonallisuutta kuvaavat väitteet olivat omalla kohdallani totta. Alla olevasta kuvasta näkyy tulokseni.  Eli tunnistan itseni  täysin   ekstrovertiksi - tästä ollaan paljon puhuttu kollegojen ja ystävienkin kanssa. Osaan etenkin työtilanteissa olla realistinen , mutta olen myös tunneälykäs , ja vetoankin välillä ja tarvittaessa tunteisiin.  Vaikka periaatteet ovatkin tärkeitä , tulee silti mielestäni ratkaisut perustua järkeen ja faktaan. Olen ehdottomasti ennakoiva ja suunnitteleva , enkä ehkä sitten siedä  jatkuvaa  epävarmuutta ja "veitsen kärjellä" elämistä. Suunnittelu on puoli ruokaa, näinhän sitä sanotaan. Lisäksi tuo identiteetti kääntyy varovaisen puoleen tällä hetkellä - uskoakseni syväos

Mitä voit oppia tarkastelemalla motiivejasi?

Nyt kun on mennyt lähes neljä viikkoa uudessa HR-koordinaattorin työtehtävässä, on hyvä palata vajaa kuukausi sitten suorittamani verkkokurssin tuloksiin. Kyseessä oli Reissin motivaatioteoriaan perustuva verkkokurssi "Mikä minua motivoi?". Tämän motivaatioteorian mukaan motiivialueita on yhteensä 16 ja jokaisen motivaatioprofiili on erilainen/yksilöllinen. Useat motiivit vaikuttavat toisiinsa eikä niitä voi siis täysin erotella toisistaan. Yksi merkittävimmistä on mielenrauhan motiivi, jossa yhdistyvät useammat tarpeet, kuten vaikka minulla järjestyksen tarpeen täyttyminen vaikuttaa suuresti mielenrauhan tarpeen täyttymiseen.  Olen aiemmin suorittanut monia erilaisia testejä ja kyselyitä, jotka arvioivat asenteita, motiiveja ja soveltuvuutta esimerkiksi johonkin työtehtävään. Näitä testejä olivat mm. 16Personalities, DISC, WOPI, THOMAS-analyysi ja VIA-kysely, ja ne kuvasivat yllättävän hyvin persoonallisuuttani. Etenkin laajemmat kyselyt. Kuitenkin tämän motivaatioverkkokurs

Askel lähempänä unelmaa

Olo on kiitollinen kuin pienellä oravalla ja sopi todella hyvin tähän hetkeen nuo tänään kuulemani uutiset. Mutta voisin tässä vaiheessa kertoa viime viikosta. Yrittäjyyttä, valmennusta, koulutusta ja haastattelua Viime viikko oli erittäin kiireinen. Pääsin valmistelemaan oman valmennukseni tai työpajani osana erään työpaikan haastattelukierrosta. Voin kertoa, että opin enemmän käytännöntaitoja tämän kautta kuin jos olisin lukenut valmennusten pitämisestä tai katsonut asiasta webinaarin. Valitettavasti tuossa yrityksessä valmentajaurani ei ainakaan vielä startannut, mutta pääsin kuitenkin toteuttamaan osan unelmastani ja valmentamaan supermielenkiintoisesta aiheesta: Kuinka kasvattaa tuottavuutta voimavarakeskeisen suunnittelun ja positiivisen viestinnän avulla? Tutkimustietoon nojautuen sekä harjoituksia hyödyntäen voisin sanoa, että saimme kokonaisuudessaan kaikki uutta tietoa ja työkaluja työyhteisön ilmapiirin sekä tuottavuuden parantamiseen. Myönteisyydellä on suuri merkitys ilmap